Luin Microsoftin artikkelin työympäristön muotoutumisesta etätyöstä hybridi malliin. Artikkeli pohjautuu tutkimus tuloksiin ja kiteytti loistavasti tilanteen työelämässä, jossa uusi normaali on hybridityö.
Artikkelissa puhutaan siitä kuinka ollaan siirtymässä etätyöstä hybridi muotoon eli ollaan osaksi toimistolla ja osaksi työpaikalla. Data siitä mitä pandemian jälkeen työympäristöltä halutaan oli yksiselitteinen. Suurin osa ihmisistä kaipaa joustavuutta ja hybridi mahdollisuuden myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöille on taattava tasavertainen mahdollisuus työskennellä missä haluavat ja tarjota tarvittavat työkalut työskentelyyn.
Kirjoituksessa on hyvä muistutus, että yritysjohdon on aika alkaa miettimään miten työ mukautetaan työntekijöille nyt ja tulevaisuudessa. On hyvä pohtia esimerkiksi kuka voi työskennellä etänä ja kuka tarvitsee erillisen tilan työlle. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia ja kun ne pystytään huomioimaan työn tehokkuus kasvaa. Ihmiset ovat myös alkaneet entistä enemmän vaatia näitä asioita.
Tutkimuksen mukaan jopa 42% työntekijöistä ei vuoden kotona työskentelyn jälkeen ole edelleenkään saanut käyttöönsä tarvittavia toimistotarvikkeita tai internetyhteyttä. Mielestäni tämä on epäkohta johon jokaisen työnantajan on tärkeää tarttua. Tarvittava työkalu voi olla nostettava pöytä tai nettiyhteys. Yhteiskäytöllinen toimisto lähellä kotia antaa ongelmaan kokonaisvaltaisen ratkaisun. Työnantaja voi tarjota tilan jossa työskentely onnistuu tehokkaasti ilman häiriöntekijöitä ja kaikki tarvittava on saatavilla. Office X haluaa helpottaa ihmisten arkea ja tarjota joustavan ratkaisun niin työntekijälle kuin työnantajalle.