Ajatusmaailma siitä missä työpiste sijaitsee, on muuttunut koko ajan enemmän liikkuvaan työhön. Ei ole enää yhtä pysyvää työpaikka, johon saapuu joka päivä ja lähtee kotiin. Useat työt ovat hoidettavissa etänä ja moni työpaikka on alkanut tekemään työskentelystä entistä joustavampaa.
Moni ajatteli korona pandemian alussa, että etätyö on hetkellistä ja sitten pääsemme palaamaan toimistolle. Moni on huomannut kumminkin hybiridityön ja vaihtuvan työpisteen paikan olevan tehostava tekijä omaan työskentelyyn. Arjessa voi olla muuttujia, joiden vuoksi voi olla helpompaa hoitaa työt kotona, lähikahvilassa tai co-working tilassa kodin lähellä. Tällä hetkellä minun työpisteeni on Espanjassa korona karanteenin johdosta, mutta pienen selvittelyn jälkeen työt onnistuvat täältä yhtä hyvin kuin Suomesta. Onneksi jatkuvasti muuttuva maailma mahdollistaa tällaisen työskentelyn.
Hajautettu tiimi
Miksi jotkut organisaatiot ovat erilaisten työskentelytapojen kanssa jämähtänyt siihen, että olemassa on yksi työpiste eli työpaikalla oleminen. Tätä olen ihmetellyt viime aikoina, kun olen kuullut ihmisten kokemuksia. Ei sallita koko aikaista etätyötä, vaan työtä tulee tehdä työpaikalla esimerkiksi 3 päivää viikosta. Epäilen, että monessa organisaatiossa hajautuneen työn johtaminen ei ole vielä sillä tasolla, että uskalletaan antaa työntekijöiden lähteä pois työpaikalta kokonaan. Luin Modernin johtajan käsikirjan (kirjoittaja Mika D. Rubanovitsch) jossa puhuttiin tiimin johtamisesta, joka on hajallaan. Paljolti tämä perustuu tiimin keskinäiseen luottamukseen ja viestintään. Mikäli tiimissä on hankalaa luottaa siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa huolimatta näkeekö sitä, on hankalaa muuttaa toimintatapoja. Tässä tapauksessa keskustelu tulee aloittaa muusta kuin siitä mitä ja miten töitä tekisi muualla. On tärkeää, että tiimissä vallitsee luottamus, jotta voidaan alkaa puhumaan vapautetusta työpisteestä. Tällöinkin on pidettävä huolta sosiaalisista kontakteista ja viikoittaisesta yhteydenpidosta, jotta kukaan ei koe jäävänsä yksin. Kaikkien organisaatioiden tulee luoda oma mallinsa työskentelyyn.
Työpisteen moninaisuuden johdosta kiire paikasta toiseen vähentyy ja moni asia voi helpottua eli vähentää turhaa stressiä arjesta. On aika alkaa miettimään myös teidän ensi vuotenne ratkaisuja. Me Office X:llä haluamme olla miettimässä kanssanne, miten voimme tehdä tiimillenne parhaat mahdolliset työtilat. Löydät lisätietoa täältä ja voit ottaa meihin yhteyttä osoitteeseen info@officex.fi.