Toimistot Jyväskylässä kehittyvät – Uusi Office X:n toimipiste avautuu!

Toimistot Jyväskylässä kaipaavat mielestämme hieman uudistusta. Olemme kaupungissa jossa on paljon yrityksiä ja yrittäjiä, mutta toimisto rakennukset ovat osittain vanhentunutta toimistotila kantaa. Tiloihin tarvitaan joustavuutta ja monipuolisia työskentelytiloja. Työskentelykulttuurin muutoksen myötä toimistojen tulee pysyä muutoksen mukana. Moni yritys haluaa tänä päivänä itselleen pienen oman toimiston alhaisilla kuluilla ja tämän kylkeen joustavaa yhteiskäytöllistä tilaa, josta varata esimerkiksi neuvottelutiloja ja tiimityötiloja.

Toimistot Jyväskylässä co-working tiloissa

Co-working kulttuuri on pääsääntöisesti keskittynyt pk-seudulle ja esimerkiksi Tampereella tarjoajia alkaa olla myös jo useampia . Kysyntää on enemmänkin. Jyväskylään co-working kulttuurin on tuonut aikoinaan Crazy Town ja tämän lisäksi Innova sekä Digi &Game Center tarjoavat yhteiskäytöllistä tilaa. Co-working termi on vielä hieman tuntematon ja se mielletään helposti “startup pöhisijä toimistoksi” ja sitä ei koeta omaksi paikaksi työn teolle. Tämä ei ole totta. Co-working tiloja on toki erilaisia ja osa on enemmän yhteisöllisiä kuin toiset. Me uskomme, että co-working tilat tarjoavat parhaillaan laadukkaan toimistotilan kustannustehokkaasti ja mahdollisuuden yhteistyölle muiden yrittäjien kanssa.

Yhteiskäytölliset co-working tilat tarjoavat vuokraajalle joka tapauksessa tämän päivän toimistotilat, joita ei itse tarvitse remontoida ja sisustaa. Toimistolla tavataan työkavereita ja asiakkaita eikä tehdä enää oman pöydän ääressä hiljaisia töitä. Ne työt moni on siirtänyt jo kotiin, kahvilaan tai mökille. Toki näillekkin on tärkeää varata tila ja moni ihmisistä tykkää tulla tekemään toimistolle töitä. Toimistotilojen pitää olla muuntojoustavia ja tukea uutta hybridi työskentelymallia.

Haluamme Office X:llä olla toteuttamassa tulevaisuuden joustavia toimitilaratkaisuja. Ensimäinen toimipisteemme Jyväskylään aukeaa ensi viikolla! Uskomme, että tämä kokeilu näyttää millaisia toimistot Jyväskylässä voivat olla tulevaisuudessa. Tutustu toimipisteeseen!

Uudistetaan toimistot Jyväskylässä!